Heinäveden uusi sähköasema otetaan käyttöön lähiviikkoina
PKS Sähkönsiirto Oy:n rakennuttama ja Enerke Oy:n urakoima Heinäveden sähköasema liitetään suurjännitteiseen jakeluverkkoon syyskuun loppupuolella, jonka jälkeen se otetaan tuotantokäyttöön.
– Heinäveden sähköasema on rakennettu vuonna 1982, joten se alkoi olla elinkaarensa päässä, kertoo Jukka Leppänen PKS Sähkösiirrolta. – Halusimme myös lisätä aseman käyttövarmuutta varustamalla sen kahdella muuntajalla nykyisen yhden sijaan.
Urakan arvo on 1,6 milj. euroa ja se on PKS Sähkösiirron suurimpia rakennuskohteita kuluvana vuonna. Sähköaseman uusimisen kokonaisarvo päämuuntajineen on 2,8 milj. euroa.
Sähköasema käyttöön vielä tämän vuoden puolella
Rakentaminen alkoi syksyllä 2023 ja käyttöön sähköasema otetaan lähiviikkojen aikana. Sähköasemalla on muunto, joka muuntaa 110 kV:n jännitteen 20 kV:n jännitteelle. 20 kV:n jännite jaetaan sähköasemalla usealle eri johtolähdölle jakeluverkkoon. Toinen muuntaja on jo paikallaan ja toinen asennetaan ensi vuoden puolella. Kun muuntajia on kaksi, saadaan toimintavarmuutta lisää.
Viikolla 37 Heinävedellä olivat meneillään viimeistelytyöt, mm. suojausautomaation testaaminen. Suojausautomaatiolla tarkoitetaan sähkönjakeluverkon automaattisia suojaus-, ohjaus- ja mittaustoimintoja.
Suojauksia testaavan Joonas Horttanaisen mukaan suojausten tilanne näyttää hyvältä. Horttanainen uskoo koestuksien olevan valmiina tulevan viikon aikana, jolloin asema on tarkoitus liittää takaisin suurjännitteiseen jakeluverkkoon.
Asema on jo yhdistetty PKS sähkönsiirron ohjausjärjestelmään, mikä mahdollistaa sen valvonnan ja kaukokäytön.