Enerkeläiset korjaamassa Ilona-myrskyn jälkiä
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Ilona-myrsky puhalsi puuskissa yli 20 m/s voimalla ja katkoi runsaasti puita ja vaurioitti sähkölinjoja useilla alueilla. Myrskyn jälkiä oli korjaamassa useilla alueilla suuri määrä enerkeläisiä.
Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella korjaukset jatkuvat
PKS Sähkönsiirron alueelle myrsky osui kunnolla ja enimmillään sähköttä oli 9000 asiakasta ja keskijännitevikoja oli 60. Sähkölinjojen myrskytuhoja oli korjaamassa jo yöllä merkittävä määrä enerkeläisiä. Yöllä työskennelleiden siirtyessä lepäämään, työtä jatkoivat aamulla yön levänneet asentajat.
Yksi myrskyn jälkiä raivanneista Enerken asentajista on Matti Pirinen. Pirinen kertoo saaneensa hälytyksen illalla yhdeksän aikaan Kitee-Kesälahti -alueelle.
– Puuskat olivat kovia, yli 20 m/s. Ne olivat kaataneet puita sähkölinjojen päälle. Osassa kohteista puita oli kaatunut kymmenittäin, kertoo Pirinen. – Korjaamisessa tyypilliset työkalut ovat sahat. Korjauksen yhteydessä linjoja joudutaan myös maadoittamaan ja joskus nousemaan myös pylvääseen, joten varusteiden pitää olla kohdillaan.
Korjaamista vaikeuttivat kovan tuulen lisäksi pimeys ja tuulen vuoksi vaakatasossa tullut sade.
– Näkyvyys pikkuteillä ja maastossa oli valoista huolimatta heikkoa, joten varovainen täytyi olla sekä ajaessa että kävellessä, toteaa Pirinen ja muistuttaa, että kovimmilla myrskyillä vikojen korjausta voidaan joutua lykkäämään turvallisuussyistä.
Pirinen kertoo myrskyn olleen kovimmillaan aamuyöstä, yhden ja kolmen välillä.
Pirinen ehti 12 tunnin korjausvuoron aikana työskennellä kuudessa kohteessa. Suurimmassa osassa kohteita oli kaatunut yksittäisiä puita, mutta oli myös kohteita, joissa tuhot olivat isompia.
– Tulomatkalla tarkistimme uudestaan kohteen, jossa kävimme aiemmin korjaamassa puun. Nyt siellä oli kymmenittäin puita linjan päällä ja kaatuneet puut olivat aiheuttaneet merkittävää vahinkoa sähköverkon rakenteille.
Myrskytuhoja myös muualla
Kainuuseen myrsky ei iskenyt täydellä teholla, mutta aiheutti siitä huolimatta tuhoja erityisesti Sotkamon alueella, jossa Kajaven verkkoa korjasi useampi työpari.
Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa enerkeläiset olivat torstaiyönä ja -päivänä auttamassa sähköverkon raivaamisessa useamman asentajan voimin Järvi-Suomen Energian ja Elenian alueilla yhdessä muiden toimijoiden kanssa.