Enerke sai valmiiksi Elenialle 38 kilometriä säävarmaa sähköverkkoa Laukaaseen

Enerken Elenialle urakoima Rantakylä-Kuusvedenranta -maakaapelointiprojekti Laukaassa on uuden sähköverkon osalta valmis ja nyt säävarmaa sähköverkkoa on käytössä 38 km. Asiakkaat saatiin liitettyä uuteen verkkoon viime vuoden loppupuolella. Kuluvana vuonna projekti jatkuu vanhan ilmaverkon purkutöillä.

Projekti pysyi hyvin aikataulussa

Projektin sähkösuunnittelusta vastasi Elenia ja maastosuunnittelusta vastasivat Enerken asiantuntijat. Maastosuunnittelu alkoi syksyllä 2023. Maastosuunnittelun aikana todettiin, että iso osa maastosta on louhikkoa, mikä huomioitiin aikataulutuksessa. Maanrakennustyöt päästiin aloittamaan huhtikuussa 2024.

Alueella sijaitsee myös suojeltu Simunankoski, joka alitettiin kruunuporaamalla. Kosken 150 metrin pituinen alitus tehtiin ympäristöstä johtuen suurella varovaisuudella, mutta se onnistui hyvin.
Projektin yhteydessä jakeluverkkoon asennettiin 15 puistomuuntamoa, joista osa on kaukokäyttöisiä ja parantaa siten verkon sähköntoimitusvarmuutta. Sähköverkkoon liitettiin myös yksi reaktorikoppi, joka poistaa loistehoa ja parantaa osaltaan jakeluverkon toimintakykyä. Verkko oli jo ennen uusintaa rengassyötössä, mihin ei tullut muutoksia.
Projektin yhteydessä ilmaverkkoa jätettiin vain yksittäisiin asiakasliittymiin, pääosa liittymistä maakaapeloitiin.

Vanhan verkon purkutyöt valmistuvat kevään aikana

Alueella on reilut sata liittymää, jotka ovat yksityistalouksia. Noin puolet talouksista on vapaa-ajan kiinteistöjä. Liittymät saatiin uuden verkon piiriin vuoden 2024 puolella. Projekti jatkuu kuluvana vuonna vanhan verkon purkutöillä, joiden odotetaan valmistuvan kevään aikana.

Yhteistyötä jo usean vuoden ajan

Elenia ja Enerke ovat tehneet yhteistyötä sähköinfraan liittyvien projektien parissa jo usean vuoden ajan. Yhteistyö on kehittynyt positiiviseen suuntaan.

– Enerke on vastuullinen toimija, joka on parantanut toimintaansa niin laadun, turvallisuuden kuin asiakastyytyväisyydenkin osalta, kertoo projektipäällikkö Timo Soanjärvi Elenialta.

Elenia on tyytyväinen Rantakylä-Kuusvedenranta -projektiin.

– Projekti sujui hyvin, toteaa Soanjärvi. – Kosken alitus oli haasteellinen, mutta Enerkeltä löytyi siihenkin sopiva kumppani. Alitus tehtiin onnistuneesti ja projekti pysyi aikataulussa.

Simunankoski alitettiin kruunuporaamalla.

Takaisin ajankohtaista-sivulle