Enerke on mukana rakentamassa valokuituverkkoja eri puolilla Suomea
Valokuituverkkojen toimivuuden ovat huomanneet myös kuluttajat ja niiden rakentaminen onkin lisääntynyt kaikkialla Suomessa viimeisten vuosien aikana. Myös Enerke on ollut mukana kotimaassa kymmenissä tietoverkkoprojekteissa.
Valokuidun rakentaminen kasvussa
Internet-yhteyksien toimivuus on tullut entistä tärkeämmäksi etätyön ja verkkoyhteyksiä tarvitsevien laitteiden lisääntymisen myötä. Valokuitu mahdollistaa nopean ja varman yhteyden. Valokuituverkkoja rakennetaan alueille, joilla on riittävästi halukkaita yhteyden ottajia, mutta rakentamisessa huomioidaan myös verkon laajennusmahdollisuudet. Tämä mahdollistaa verkkoon liittymisen järkevin kustannuksin myös myöhemmin, olipa kyse sitten naapurilähiöstä tai naapurikiinteistöstä.
– Operaattorit ovat huomanneet kestävän ja ajattoman valokuitutekniikan mahdollisuudet. Nykypäivänä valokuitua tarvitaan kaikkialla, jopa 5G-tekniikka ei toimi ilman valokuitua taustalla, kertoo palvelupäällikkö Juha Hämäläinen Enerkeltä. -Tulevaisuuden langattomat verkot kehittyvät ensisijaisesti automatisointia ja teollisuutta varten, kun taas valokuituyhteys palvelee kaikkia ja sen muuntautumismahdollisuudet ovat todella laajat.
Esimerkkinä Hämäläinen mainitsee tyypillisen 100 Mbit/s valokuituliittymän. Valokuitutekniikan ansiosta se tarjoaa huomattavasti paremmat käyttöominaisuudet kuin vanhalla tekniikalla rakennettu 400 Mbit/s yhteys.
Enerke Oy urakoi valokuituverkkoja ympäri Suomen
Enerke Oy on yksi laaja-alaisimpia sähkönjakeluinfran ja tietoliikenneverkkojen rakennus- ja kunnossapitopalveluita tarjoava yritys Suomessa. Enerkellä vahva perusta Pohjois-Karjalassa ja kaikkiaan 16 toimipistettä eri puolella Suomea. Tietoliikenneprojektit työllistävät suoraan pitkälti toistakymmentä enerkeläistä, minkä lisäksi ne työllistävät useita alihankintayrityksiä mm. maanrakennuksen osalta. Enerke tekee tietoverkkourakointia ympäri Suomen.