Enerke pääurakoitsijana juuri uusitussa Oulunsuun sähköasemassa

Oulun Energia Sähköverkko Oy:n omistamaan Oulunsuun sähköasemalle on tehty viimeisen vuoden aikana merkittäviä uudistuksia, jotka parantavat sähköaseman piirissä olevien asiakkaiden sähköntoimitusvarmuutta ja aseman turvallisuutta. Pääurakoitsijana projektissa on Enerke Oy.

Oulun Energia Sähköverkko Oy:n Oulunsuun sähköasema on rakennettu alun perin 1970-luvulla, mutta sitä on päivitetty kahteen otteeseen. Nyt sähköasemalle tehtiin merkittäviä laitteiston uusimia ulkokytkinkentälle.

Maanrakennustyöt sähköasemalla alkoivat kesällä 2025 ja saatiin valmiiksi ennen vuoden loppua. Työt jatkoivat kentän laitteiden asennustyöllä loppuvuoden ajan, jolloin ensimmäinen osa uusitusta sähköasemasta otettiin jo käyttöön. Laitteiden asennustyöt toisen osan kohdalta jatkuivat keväällä ja loppuosa otettiin käyttöön kesäkuun 2026 alussa.

Enerke on vastannut projektin sähkö- ja rakennesuunnittelusta sekä urakoinnista.

– Oulunsuun sähköaseman uudistus oli vaativa ja tärkeä kokonaisuus sähköverkon toimitusvarmuuden ja turvallisuuden kehittämisessä. Vanha laitteisto oli teknisen käyttöikänsä päässä, joten uudistus oli ajankohtainen. Urakoitsija sai projektin valmiiksi sovittua aikataulua nopeammin, ja nyt valmistunut kokonaisuus vahvistaa sähköaseman toimintaa sekä palvelee asiakkaitamme pitkälle tulevaisuuteen, kertoo Olli Kujanperä, Head of Electricity Networks, Oulun Energia Sähköverkko.

Enerke Oy tavoitteena on olla asiakkaan ykkösvalinta sähkönjakelun ja tietoverkkojen ratkaisuissa. Yritys tunnetaan päämäärätietoisesta toiminnan kehittämisestä. Sen toiminnalle on myönnetty ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001 ja ISO 27001 -sertifikaatit. Viime vuonna yritys saavutti jälleen yhden tavoitteensa, kun se hyväksyttiin 400 kV:n sähköasematoimittajaksi. Vuonna 2025 Enerke työllisti 281 henkilöä 17 toimipisteessä ympäri Suomen. Yrityksen liikevaihto oli 70 milj. euroa.

Takaisin ajankohtaista-sivulle